Kuka Jyri-Petteri?

Jyri-Petteri ikkunan edessä, josta heijastuu vanha puutalo./Jyri-Petteri in front of a window reflecting an old wooden building.

Olen Jyri-Petteri ”ZeiP” Paloposki, 35-vuotias IT-yrittäjä ja järjestöaktiivi. Olen asunut Turussa syksystä 2009, jolloin muutin tänne Hämeenlinnasta opiskelemaan yliopistossa tietojenkäsittelytieteen tutkintoa. Itse tutkinto jäi vaiheeseen, kun turkulainen digimediaskene veivät mukanaan, ja lyhyen toiminimiyrittäjyyden jälkeen tein melkein kymmenen vuotta alan töitä päätoimisesti. Palasin yliopistolle muutama vuosi sitten jatkamaan opintojani ja perustin samalla oman yrityksen, jonka kautta teen verkkopalvelukehitystä ja kaikenlaista muutakin IT-aiheista.

Olen lähes koko ikäni toiminut aktiivisesti partiotoiminnassa, ja melkein heti Turkuun muuttamisen jälkeenkin päädyin Turun Sinikotkiin, jossa vuosien varrella toimin useamman lauman laumanjohtajana (akelana) ja muutaman vuoden myös mm. lippukunnanjohtajana. Sittemmin päädyin vuosiksi 2018–2020 Suomen Partiolaisten hallitukseen, jossa vastuualueenani oli talouden toiminnanala, sisältäen myös mm. tietohallinnon sekä yksityisvarainhankinnan. Kuten yleensäkin, kaikki partiopestini ovat siis olleet puhtaasti vapaaehtoisuuteen perustuvia luottamustehtäviä.

Olen toiminut aktiivisesti myös opiskelijayhdistyksissä, mm. tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö Asteriskissa sekä ylioppilaskunnan alaisessa retkeilyjärjestössä Akateemisessa partiokillassa.

Harrastan vapaaehtoistöiden lisäksi luonnossa liikkumista ja suunnistusta. Osallistun lisäksi aktiivisesti avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ja datan kehittämiseen mm. Openstreetmap-projektissa, Wikipediassa ja ylläpitäen lukuisia Drupal-, Sailfish- ja muita avoimen lähdekoodin moduuleita ja ohjelmistoja.

Toimin viimeiset pari vuotta Turun vihreät ry:n puheenjohtajana ja tällä hetkellä toimin Turun vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Vihreiden puoluehallituksen varajäsenenä.

Työkokemus

  • 2019– Verkkopalveluyrittäjä, Ardcoras oy, Turku
  • 2016–2018 Ohjelmistoarkkitehti, Citrus Solutions Oy, Turku
  • 2013–2016 Ohjelmistoarkkitehti, Avoltus Oy, Turku
  • 2011–2013 Teknologiajohtaja / CIO, Aucor Oy, Turku
  • 2007–2009 Vartija, Vartiointiliike ja etsivätoimisto Linnan Vartijat, Hämeenlinna
  • 2007 Postinlajittelija, Posti Oyj, Hämeenlinna

Julkiset luottamustehtävät

  • 2021– Lautamies, Varsinais-Suomen käräjäoikeus

Vapaaehtoistyö

Muutamia nostoja vapaaehtoiskokemuksestani.

  • 2024– Puheenjohtaja, Turun vihreä kunnallisjärjestö
  • 2022–2023 Puheenjohtaja, Turun vihreät
  • 2022– Hallituksen jäsen, Varsinais-Suomen vihreät
  • 2021–2023 Hallituksen jäsen, Turun vihreä kunnallisjärjestö
  • 2021 Hallituksen jäsen, Varsinais-Suomen tieteen ja teknologian vihreät (Viite)
  • 2018–2020 Hallituksen jäsen (talous), Suomen Partiolaiset ry
  • 2015–2016 Lippukunnanjohtaja, Turun Sinikotkat ry
  • 2013–2020 Rahastonhoitaja, Akateeminen partiokilta ry
  • 2012–2013 Hallituksen jäsen (viestintä), Hämeen Partiopiiri ry
  • 2010–2013 Rahastonhoitaja, Turku Agile Group ry
  • 2010 Rahastonhoitaja, Asteriski ry

Koulutus

  • 2023– Kauppatieteiden maisteri, Vaasan yliopisto
  • 2009– Filosofian maisteri, Turun yliopisto
  • 2007 Ylioppilas, Kaurialan lukio, Hämeenlinna

Tunnustukset

  • 2020 Suomen Partiolaiset ry:n hopeinen ansiomitali
  • 2019 Lounais-Suomen Partiopiirin hopeinen ansiomitali
  • 2017 Asteriski ry:n ansiomerkki
  • 2013 Hämeen Partiopiiri ry:n pronssinen ansioplaketti
  • 2013 Suomen Partiolaiset ry:n pronssinen ansiomitali
  • 2012 Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuntanauha
  • 2009 Hämeen Partiolaiset ry:n pronssinen ansiomitali
  • 2007 Suomen Partiolaiset ry:n II luokan Mannerheim-solki